maanantai 31. tammikuuta 2011

Millaisia kuvia projektikoulutuksen tueksi?

Uusi visuaalinen ahaa-elämys :-) Uudistin projektikoulutuksen materiaaliani ja silmäni poimivat sivuilta kaikki kehnot clipart-kuvat, joita olin sinne aikanaan laittanut. Edellisellä päivityskerralla keskityin vielä pelkästään sisältöön, kuvat saivat olla. Nyt ne kuvat hyppäsivät oikein silmille.

Ryhdyin sitten miettimään, minkälaisia kuvia oikein haluaisin koulutusmateriaalin kuvitukseksi, jos voisin ja ehtisin ihan kunnolla ne kuvat miettimään. Onko ehdotuksia?

Puolet materiaalista tuli päivitettyä niillä kuvilla, joita löytyi omista kuva-arkistoista. Tulos on nyt paljon parempi. Mutta vielä paljon parempi se voisi olla, jos lähtisi oikein suunnittelemaan kuvia sitä varten. Eipäs muutamaan kymmeneen vuoteen ennen tätä tullut moisia edes miettineeksi :-)

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Vakavaa mietiskelyä - More Valentine's Day happiness

Lisää ystävänpäiväiloittelua samaan aikaan, kun mietin, milloin on oikea aika muuttaa tästä rakkaasta kotikaupungista pois. Jos antaisi lasten käydä koulunsa hyvään vaiheeseen ja muuttaisi vasta sitten lähemmäs töitä - mikä se työpaikka siinä vaiheessa sitten onkaan.

Hullun hommaa kahden ihmisen matkustella sadan kilometrin päähän päivittäin työn perässä. Kotielämä tulee onnettoman vaikeaksi, kun aikaa ei ole kuin nukkumiseen ja nopeaan kuulumisten vaihtamiseen.

Eikä se muutto ole vain meidän perheestämme kiinni. Pitäisi saada anoppi mukaan, ettei jää yksinään. Isot neuvottelut siis tulossa lähiaikoina, ikävä kyllä. Täällä olen viihtynyt.


More happy feelings with Valentine's Day.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Ystävänpäivän kuvia nopeasti - Valentine's Day pictures fast

Ystävänpäivään on enää pari viikkoa! Tuli kiire kyhäämään ystävänpäiväkuvia. Päädyin tekemään halvoilla metkuilla vanhoista kuvista uusia. Ja oli kivaa :-)))


Only a couple of weeks till Valentine's Day. Valentaine's Day's pictures should be ready already! So I ended up doing some easy tricks to old photos. Was fun too! :-))

perjantai 28. tammikuuta 2011

Lintujen laulua - Birds singing

Linnun laulua on kuulunut jo jonkin aikaa. Punatulkku on huudellut jo viikkoja, samoin tintit ovat virittäneet kurkkunsa laulukuntoon. Tänään kuulin varpusia. Ovat ehkä aikaisemminkin olleet äänessä, mutta nyt vasta huomasin. Lentelivät vilkkaasti puusta toiseen ja oksalta toiseen. Talven niska on taittunut! :-)

Tämänpäiväisissä kuvissa sekä pikkuvarpusia että varpusia.




Sparrows and Tree sparrows. They keep on singing and flying. The worst part of the winter is over! :-)

torstai 27. tammikuuta 2011

Aurinko - Sun

Tänään aurinko vilahti taivaalla kauniisti. Ainakin Helsingissä. Täällä Hämeessä taisi olla vain pilvistä. On se kumma, että aurinkoisella säällä on paljon helpompi ajatella positiivisesti :-)


The sun was shining today - at least in Helsinki. Hämeenlinna was cloudy all day.

Somehow it is much easier to think positive on a sunny day :-)

tiistai 25. tammikuuta 2011

Lunta paljon - ihan yllättäen? - Lots of snow - surprise?

Miten ihmeessä se voi tällaisen jatkuvan lumen tulon jälkeen olla yllätys, että lunta on paljon? Sähkölaitokset alkoivat vasta suunnittelemaan lumen poistoa, vaikka sille olisi ehtinyt jo moneen otteeseen tekemään jotain...


Tällainen taakka on jo puullekin liikaa ;-)


It has been snowing over a month. Still the amount of snow surprised all. At least it surprised electricity suppliers...

maanantai 24. tammikuuta 2011

Touhua - Fuss

Ovatkohan linnut onnellisia?
Innostuvatko ne koskaan (jos parittelua ei lasketa)?
Osaavatkohan ne hassutella? Tässä kuvassa ainakin näyttäisi siltä :-)

A happy and an excited great tit?

lauantai 22. tammikuuta 2011

Haurasta - Fragile

Kuin mikään
heikko ja hento ei voisi olla kaunis.
Kuin mikään hauras
ei voisi kestää kauan.
Kuin mikään erilainen
ei voisi olla yhtään parempaa.

Ajattelija sanoi,
ettei mitään ole mietitty.
Silti niin moni asia
on päätetty.
Ja lujasti.
Kiveen kirjoitettua ei saa pois.



Does everything have to be strong ang tough in order to be beautiful or valuable?

perjantai 21. tammikuuta 2011

Tulisia kuvia - Phtotos in fire

Tuli tulikuvia. Ei hienoja, mutta hyvä alku. Tulen muodot muistuttavat ainakin kuvissa paljon savun muotoja. Ihan luonnollista varmaan, mutta silti yllätyin.





Photos of fire. Just beginning to practice.

torstai 20. tammikuuta 2011

Työmatkalla

Tänään ja huomenna työmatkalla. Ei kuvia.

Katselin nuotiota ja otin siitä kuvia, jotka ovat vielä kamerassa. Hyvällä tuurilla huomenna saan purettua tulihurmaantuneen liekkikuvia.

On se tuli kaunista... (Toivottavasti tämä on tervettä :-))

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Syntymäpäivä - My birthday :-)

Tänään oli syntymäpäiväni :-) Minulla oli töissä miehen tekemät eväät herkkujälkiruoan kera. Tytär oli tehnyt juustokakun synttärilahjaksi (tietää, että olen heikkona juustokakkuihin). Oli ihanan makuista! Vaikka ei jaksettu syödäkään ihan kaikkea...

En tiedä, miten muissa perheissä juhlitaan aikuisten syntymäpäiviä, mutta meillä on jo lähemmäs viisitoista vuotta juhlittu aikuisten merkkipäiviä siinä missä lastenkin. Ennenkaikkea lasten vaatimuksesta. Ihan mukava uusi tapa se on ollut :-)


The photo is from last saturday. Today it was my birthday :-)

Hyvä visuaalisen viestinnän kouluttaja?

Satutko tietämään hyvän - tai vielä mieluummin erinomaisen - visuaalisen viestinnän kouluttajan? En tarkoita niinkään minkään kuvankäsittelyohjelman kouluttajaa, vaan sellaista, joka osaa kertoa, miten ja millaisia kuvia viestinnän tukena kannattaa ja voi käyttää. Tekijänoikeudet, kuvien rajaaminen, henkilöiden käyttäminen, toimivat sommitelmat jne.

Ihan 2-3 tunnin pläjäystä tiedotustyötä tekeville ajattelin.

Onko vinkkejä?

tiistai 18. tammikuuta 2011

Oravien tieverkosto - Squirrels' paths

Tarvoin syvässä hangessa pihallamme hieman pitemmälle. Siellä oli ollut selvästi oikein organisoitua ja suunnitelmallista menoa koko sen ajan, jolloin me ihmiset pidimme hankea liian syvänä ja upottavana. Oravat olivat tehneet sinne ihan oman tieverkoston :-)


There are lots of snow. But squirrels are light enough to make their own paths to our back yard in the deep snow...

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kaunis kuura - Beautiful frost

Vaikka eilen oli kylmä, auringonpaiste teki päivästä upean. Onneksi maltoin lähteä (mieheni hieman houkuttelemana) kameran kanssa kävelylle. Pellon laidassa, metsän puolella kulki käveltäväksi tallattu polku. Silti kukaan ei tullut sillä vastaan matkan aikana.

Metsäpolulla oli niin hiljaista, että kuulin oksien risahdukset lintujen lennellessä oksalta toiselle. Ja lintuja riitti. Tikka naputteli jotain lähipuista tarmokkaasti. Tiaiset lentelivät puusta toiseen. Mäntyjen runkojen kaarnoista löytyi jotain houkuttavaa.

Punatulkkunaaras lenteli rauhallisesti oksalta toiselle. Ja jossain puiden latvoissa kuului harakan meteliä. Ja näkyihän se sitten myös vähän myöhemmin.

Yritin etsiä kuuraisiin puihin hyvää kuvakulmaa. Aurinko paahtoi joko aivan liian vastaisesti tai sitten jo niin sivulta, ettei kuura erottunut enää kauniina. Kuvakulmien etsimistä rajoitti pitkälle reiteen ulottuva lumihanki, jossa tarpominen ei kutsunut yhtään. Tyydyin pysyttelemään tallatuilla poluilla.

En tiedä, kumpi oli vaikuttavampaa: hiljaisuus ja rauha vai kuuran sädehtiminen auringonpaisteessa. Toisesta sain kuitenkin napattua kuvan :-)


Yesterday was cold (-16 degrees C) but sunny and thus beautiful.

I had a walk in the forest path, near the field. It was silent enough for me to hear birds flying of the branches. The frost looked absolutely beautiful in sunshine...

lauantai 15. tammikuuta 2011

Sinisorsat raiskaavat - Mallards rape

Eilisestä postauksesta: Sorsat voivat raiskata toisiaan. Itse asiassa luulen, että kuvassa oli kyse juuri raiskausyrityksestä . Lisää sinissorsien raiskauksista Wikipediasta.

Mallards rape, if 'needed'. That is what I found after the mallard shooting. Not nice...

perjantai 14. tammikuuta 2011

Vanha kuva - An old photo

Vanha kuva. Koiralla onkin ensimmäiset juoksut. Minun oloni taustalla täytyy olla jokin muu selitys ;-)

torstai 13. tammikuuta 2011

Vähän kehnon puoleinen päivä...

Aamu alkoi vahvasti. Suodatinpussit olivat loppuneet. Koira oksensi ruokansa useampaan otteeseen. Hädin tuskin ehdin siivota edelliset, kun seuraavat oksennukset jo tulivat... Ja itsekin huomasin olevani mahataudissa. Ehkä se oli hyvä, että ropisi kerralla kunnolla. Jospa huomenna olisikin jo ihan seesteinen päivä :-)

Koira on tänään riisi-tonnikala-dieetillä. Ja minä aion kohta kokeilla, mitä vatsa tykkäisi, jos sitä häiritsisi pienellä määrällä ruokaa.

Paremmilla voimilla sitten myöhemmin enemmän asiaa ;-)

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Maitoparta - Milk in the upper lip

Enpä enää muista, olenko postannut tämän kuvan aikaisemmin vaiko en. Mutta tässä se nyt on. Vajaan vuoden vanha kuva tuoreesta oravaemosta huikeassa tuulessa omenapuussamme.

Huomaa pieni valkoinen maitoparta :-) Maitoa taisi tulla vähän liikaa ja hän puhdisteli oksalla välillä imetysvälineitään. Maitoa jäi ylähuuleen.

Niin herkkää :-)


Last summer: A fresh squirrel mom in a tree on a windy day.

Note milk in the upper lip. She had just cleaned herself  - especially her body.

Sweet - isn't it?

tiistai 11. tammikuuta 2011

Ei sanoja - No words

Joinakin päivänä ei ole oikeita sanoja. Silloin täytyy tyytyä kuuntelemaan ja katselemaan.
Sometimes there are no proper words. Those days you have to utilize your other senses.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Aina erilainen - Always different

Jos sanoisi,
että jokainen auringonlasku
on samanlainen,
on kuin väittäisi,
että jokainen ilo tai jokainen suru
olisi samanlainen.

Ei ole kahta samanlaista,
vaikkei sitä heti huomaisikaan.
Ei ole kahta samanlaista,
vaikka kovasti joskus sitä toivoisikin.

Aina on uusi,
vaikkakin erilainen mahdollisuus.
Aina kannattaa olla tarkkana.
Ja yrittää.
Tai vain nauttia...



Every sunset is different and special.
Every moment is precious
and indispensable.
No matter what you think.
No matter what you wish.
It's always the right moment to try harder.
Or just to enjoy...

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Mustavalkoista - Black and white

Elämä on näin talvisaikaan joskus melkein mustavalkoista. Toki harmaatakin mahtuu mukaan. Aurinko tuo heti värejä maailmaan. Jääpuikoissa kimaltelee auringon avulla koko sateenkaaren värit. Niitä päiviä on toivottavasti edessä vielä paljon :-)




Life tends to look black and white during the darkest winter. There are immediately much more colours when the sun shows up. Then you can find a little piece of rainbow even in an icicle. I wish to have many of those days ahead of us.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Mopo karkasi :-) - Got a bit carried away :-)

Tänään mopo karkasi käsistä kesken valokuvaussession... ;-)



I got a bit carried away while photo shooting... ;-)

torstai 6. tammikuuta 2011

Herkullisia muiden ottamia kuvia - Gorgeous photos taken by someone else

Loppiaisen kunniaksi tarjoilen linkkejä herkullisiin muiden ottamiin kuviin. Kannattaa käydä katsomassa!

This time I offer you some links to some gorgeous pictures taken by other people. I hope you have the patience to check out these links!

A foaming guy (Vaahtoava tyyppi)

Adorable sunset (Upea auringonlasku)

Marvellous eye contact (Ihana katsekontakti)

Flying (Ilmassa)

Water (Vettä)

Northern lights (Revontulia)


Oikein mukavaa loppiaista!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Lisää Vantaanjokea - More of River Vantaa

Tässä Vantaanjoen Myllykosken alajuoksua eri kuvakulmista. Jokainen näkökulma kertoo yhden palan todellisuudesta. Hassua ajatella, että tässäkin virtasi solkenaan vettä syksyllä, mutta nyt sama vesi soljuu kauniisti melkein kokonaan jäiden alla.

En ole koskaan ennen nähnyt koskea talvella, joten en yhtään tiennyt, mitä odottaa. Ensin näin pelkkää jäätä ja pieniä tilkkoja vettä. Maltoin kuitenkin kävellä ympäriinsä (niillä korkosaappaillani taas - nyt niissä on oikeat talvipohjat) ja tarkastella koskea oikein ajatuksen kanssa. Sitten tottumatonkin silmä alkoi löytää rakenteiden kauneutta. Ja mieli alkoi askaroida sitä prosessia, miten jää- ja lumirakennelmat ovat oikein muodostuneet...



tiistai 4. tammikuuta 2011

Vantaanjoki tammikuussa - River Vantaa in January

Linssi voi myös vääristää. Usein kuvasta puuttuu jotain. Tavallisesti jotain aivan epäolennaista. Joskus myös olennainen voi jäädä puuttumaan.

Kuvassa voi aina huijata. Tahallaan tai tahtomattaan. Mediaan ei voi koskaan luottaa. Ihan oikeasti.

Joskus se on vain hyväksi...


Sometimes a lense can let you down. One has to be careful...

maanantai 3. tammikuuta 2011

Aineksia - Ingredients

Joinakin päivinä pitää oikein pusertaa, että löytää positiivisen ja rakentavan otteen. Joinakin päivinä kaikki ainekset annetaan ihan valmiina. Sen kun vain nauttii!

Niin pienestä se on kiinni! Tämä kuva on kotimatkalta - tänään.


Some days you have to try hard in order to gain positive spirit and atttitude. Some days you just are blessed with all the ingredients for a wonderful day. All you have to do is to enjoy!

It is so easy! This photo was taken today.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Aito - Genuine

Työilmapiiripohdiskelua

Olen kovasti kannattanut sitä, että työpaikalla pitää saada olla aito oma itsensä. Samalla hengenvedolla olen kannattanut yhtä vankasti sitä, työpaikalla pitää jaksaa käyttäytyä kohteliaasti, sivistyneesti ja muita arvostavasti. Lyövätköhän nuo tavoitteet toisiaan korville?

Työpaikkojen huonoista käytöstavoista huolestuvat aina ne, jotka niistä kärsivät. Ne, jotka eivät syystä ta toisesta kärsi muiden käytöksestä, antavat piu-paut käyttäytymispuheille. He ovat kuulemma aikuisia, eikä heille tarvitse lässyttää kuin lapsille. Eikös voitaisi keskittyä ihan asiaan vain?

Onko kysymys käytöstavoista vai arvoista ja asenteista? Toisten kunnioittamisesta ja arvostamisesta sekä myös muiden ehdoilla menemisestä?

Hällä väliä. Samat ihmiset eivät ole koskaan syyllisiä heikkoon käytökseen, eivätkä he millään suvaitse aiheeseen kajoamista omalla työpaikallaan. (Onpa muuten samanlaisia toimintamalleja joissain kodeissakin). Osa henkilöstöstä osoittelee sormellaan huonoa työilmapiiriä ja reagoivat puuttumattomuuteen kukin omalla tavallaan.

Kyllä olisi kunnon johtamiselle tilausta :-)

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uuden vuoden lupauksia - New Year Promises

Tänään ehdin rauhalliselle päiväkävelylle. Ei stressiä aikä suorituspaineita.

Metsä oli kutsuvan kaunis. Niin kaunis, että päätin tehdä tavoistani poiketen uudenvuoden lupauksen. Tämän vuoden aikana aion välittää itsestäni yhtä paljon kuin muista. Kukaan ei voi tehdä sitä kuitenkaan puolestani. Jos en minä, niin kuka sitten?

Aion panostaa nukkumiseen, terveelliseen syömiseen, liikuntaan, ystävien tapaamiseen ja uuteen uraan - mitä se sitten onkaan.

Jospa saisin kerättyä voimaa ja tehtyä jotain oikeaa tämän ihmiskunnan eteen. Tavalla tai toisella. Isommin tai pienemmin :-) Ehkä todennäköisemmin pienemmin - hyvä niinkin.



Today I had a peaceful walk. And I decided to treat myself better this year. I decided to put my effort on good sleeping, healthy food and excercising. I also need to meet more my very dear friends.  And of course I have to make a career makeover. Otherwise it just doesn't work...